MTEC Masters Trophy 2023

V8 Thunder -luokassa ajetaan Suomen mestaruuden lisäksi toisestakin palkinnosta luokan “herrasmieskuljettajien” kesken. MTEC Masters Trophy on V8 Thunder Ry:n organisoima sarja, jonka pisteistä kilpaillaan luokan SM-lähtöjen sisällä.

– Olemme pitkään puhuneet yhdistyksen kanssa, että heitä olisi myös mukava muistaa. Meillä on herrasmieskuljettajia kuitenkin mukava määrä mukana, ja heidän keskinäiset kamppailut ovat myös erittäin tiukkoja. Nyt herrasmieskuljettajillamme on mahdollisuus kilpailla Masters -palkinnosta joka osakilpailussa. Pyöritämme sarjaa SM-sarjan yhteydessä, mutta sarja on pistelaskennasta alkaen täysin yhdistyksen itsensä organisoima, kertoo V8 Thunder Finland Ry:n puheenjohtaja Milla Mäkelä.

MTEC Masters Trophystä pääsee kilpailemaan täytettyään 50 vuotta ja osallistuttuaan SM-sarjaan. Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostitse, mikäli kriteerit täyttyvät.

– Kuljettajat ilmoittautuvat minulle, ja tarkistan kuljettajien edellytykset sarjaan. Säännöt laitetaan V8 Thunder Finlandin verkkosivuille julkiseksi piakkoin. Ilmoittautua voi osoitteeseen milla@makelaracing.fi, Mäkelä päättää.

SM-sarjassa 2023 viisi osakilpailua, myös NEZ-sarja kehitteillä

SM-sarjassa 2023 viisi osakilpailua, myös NEZ-sarja kehitteillä

V8 Thunder-luokan SM-mitaleista taistellaan ensi kesänä rata-autoilun SM-sarjan osakilpailuissa. Kausi starttaa 10.-11.6. Botniaringiltä ja päättyy viidennessä osakilpailussa 29.9.-1.10. Alastarolla. V8 Thunder-luokan SM-sarjan 2023 osallistujalistalta löytyy jo 13 kuskia ja pari-kolme kuskia saataneen vielä lisää ennen kesäkauden alkua.

Suomen V8 Thunder ry tekee tiivistä ja ahkeraa yhteistyötä myös Ruotsin V8 Thunder-sarjan sekä Viron lajiliiton kanssa kansainvälisen NEZ-sarjan kehittämiseksi. SM-sarjan rinnalle ollaan rakentamassa sarjaa, jossa olisi kaudella 2023 yhdet kisa Ruotsissa, Virossa sekä Suomessa. Tavoitteena on saada sarja kasvamaan jopa 40 auton tapahtumiksi, ehkäpä jo vuodelle 2024.

SM-sarjan 2023 kilpailukalenteri:
10-11.6.2023 Botniaring
8-9.7.2023 Kemora
11-13.8.2023 Pärnu, Viro
16-17.9.2023 Ahvenisto
29.9-1.10.2023 Alastaro

Ainakin osasta SM-kisoista tullaan toteuttamaan livestriimejä.

NEZ-sarjan kalenteri julkaistaan myöhemmin

V8 Thunder-luokka maistui uusille kuskeille

V8 Thunder-luokka maistui uusille kuskeille

Rata-autoilun SM-sarjan V8 Thunder-luokkaan tuli kaudella 2022 mukaan monta uutta kuskia. Miko Kiminki, Vesa Mäkelä, Ilmari Wallo ja Harri Salminen nauttivat ensimmäisistä kisoista. Myös rallicross-mestari Ari Perkiömäki testasi V8 Thunder-autoa Kemorassa ja piti kokemastaan.

Miko Kiminki väläytteli vauhtia kahdessa kisassa

Miko Kiminki #9 aloitti V8 Thunder-kilpauransa kauden toiseksi viimeisestä osakilpailusta Alastarolta. Nuorukainen hätyytteli kärkikolmikkoa, mutta lopulta tekniikkaongelmat veivät parhaan terän. – Vauhti oli Alastarolla hyvää, siihen nähden kuinka vähän oli alla treeniä. Se oli hyppy tuntemattomaan. Vauhtiin olen tyytyväinen, vaikka keskenhän se jäi. Mutta hyvä fiilis jäi. Mäkelän porukka auttoi, niin saatiin auto kasaan vielä Ahvenistolle, Kiminki kertoi. Iisalmelaisella on vankka karting-tausta. Ensimmäisen kerran hän on istunut karting-autoon neljävuotiaana. Kartingista Kiminki siirtyi ralliin. Rallin SM-sarjassa hänellä on menossa neljäs kausi. Kokemusta on myös jääradalta V1600-luokan auton ohjaimissa – Nyt sitten piti keksiä uusia haasteita, niin ajattelin, että tässä olisi hieno luokka, Kiminki tuumaa ja odottelee jo innolla ensi kautta.

Miko Kiminki. Kuva: Lauri Airismeri / Airismedia

Vesa Mäkelä nautti ensimmäisestä kaudesta

Myös Vesa Mäkelä #85 hyppäsi kauden avauskisassa uuteen maailmaan. – Ei ollut kovasti ennakko-odotuksia. Olen tosi tyytyväinen, että olen päässyt ajamaan joka kisassa ja kilometrejä on tullut paljon. On ollut tosi hienoo, olen tykännyt ajaa. Tämä on ollut ihan mieletön luokka olla mukana. Tosi hyvät fiiliksen näin kesän jälkeen, ensimmäisellä kisakaudellaan hienosti SM-sarjan viidenneksi sijoittunut Mäkelä kertoi.

Vesa Mäkelä. Kuva: Lauri Airismeri / Airismedia

V8-autot tekivät Ilmari Walloon vaikutuksen

Ilmari Wallo #13 ehti ajaa tällä kaudella kaksi viimeistä kisaviikonloppua. Uusi luokka on vienyt Walloa mennessään ja suunnitelmat ovat muuttuneet lennosta. – Tämä kausi piti olla ihan testausta. Eikä pitänyt edes kilpailla. Mutta kun yllytettiin, niin lähdin mukaan Alastaroon. No siellähän ei mennyt ihan hullusti, niin mentiin vielä Ahvenistolle. Onhan tämä upee paikka harjoitella, minulle aivan outo rata. Hieno kokemus, Wallo kertoi Ahvenistolla. Aiemmin rata-ajoa Endurance-luokassa harrastanut Wallo on lähtenyt outoon lajiin maltilla, mutta tavoitteena on vielä laittaa kärkikuskit ahtaalle. – Kaikki on opettelua vielä. Sanoin muille, että menkää vielä ihan omaa kyytiä. Minä vielä treenaan ja ensi vuonna sitten näytän, Wallo kertoi. Tehokkaat V8-autot ovat tehneet Walloon suuren vaikutuksen. – Tuonne kun menee vöihin tiukkaan kiinni, ärjyvään koneeseen, niin on käynyt mielessä, että mitä mä oikein täällä teen, Wallo naurahtaa.

Ilmari Wallo. Kuva: Lauri Airismeri / Airismedia

Harri Salmisella kokemusta useasta luokasta

Harri Salminen #68 on kolunnut 2000-luvulla kotimaan ja Euroopan ratoja useassa eri luokassa. 2006-2009 hän kilpaili kartingin KZ-luokassa. Vuosina 2014 ja 2015 alla oli Formula Renault. Vuonna 2020 hän ajoi Saksassa ADAC TCR-luokassa viisi kisaviikonloppua. Päätös lähtä mukaan Suomen V8 Thunder-luokkaan ei tapahtunut hetken mielijohteesta. – Mietin monta kuukautta, että lähdenkö mukaan. Ensi kävin Alastarossa äitien päivänä ajamassa kylmiltään muutaman kierroksen, Salminen kertoi. Ensimmäisellä kaudella hän on välillä kärkkynyt paikkaa kärkikolmikossa, mutta ilman ongelmia ei kausi ole sujunut. – Jos kaikki olisi mennyt nappiin, niin olisi voinut mennä paljon paremminkin, Salminen tuumaili.

Harri Salminen. Kuva: Lauri Airismeri / Airismedia

Ari Perkiömäki nautti testistä

Myös rallicrossin Super Car-luokan 2018 Suomenmestari Ari Perkiömäki kävi ottamassa kisakauden jälkeen tyypit Mäkelä Racingin V8 Thunder-autosta. – Onhan se aivan mahtava auto ajaa. Hienoja laitteita. Tietenkin melko erilaisia ajaa, yleensäkin kun ajetaan asfaltti-radalla, Kemoran rataa kiertänyt raahelainen hehkutti.

Hopean ja pronssin kohtalo ratkaistaan Rata SM -kauden päätöksessä Ahvenistolla

Hopean ja pronssin kohtalo ratkaistaan Rata SM -kauden päätöksessä Ahvenistolla

Rata-autoilun SM-sarja 2022 saa päätöksen Hämeenlinnassa Ahveniston radalla 17.-18.9. V8 Thunder-luokka on tuttuun tyyliin vauhdissa molempina kisapäivinä. Panoksena on vielä hopea- ja pronssimitalit.

Edellisessä osakilpailussa V8 Thunder-luokan Suomen mestaruuden varmistanut Toni Lähteenmäki jättää viimeisen osakilpailu ajamatta, joten kauden kahdessa viimeisessä kisalähdössä on odotettavissa tiukkaa voittotaistelua. Samalla myös SM-hopean ja SM-pronssin kohtalot ratkeavat.

Kun Alastarolla on vielä jaossa maksimissaan 50 pistettä, vahvimmin hopeassa on kiinni Milla Mäkelä 142 pisteellä. Petri Ortju on kerännyt 98 pistettä. Vesa Mäkelä neljäntenä 74 pisteellä ja Jarkko Tähtinen viidentenä 72 pisteellä.

Alustava aikataulu kilpailun säännöistä:

La 17.9.
klo 10:00-11:35 Aika ajot
klo 11:45 Kilpailut alkaa.
klo 16:55 Kilpailut päättyy.
Su 18.9.
klo 09.00-9:55 Warm Up
klo 10:00-18:00 Kilpailut alkavat

Kuva: Pertti Kangasniemi /AKK

Lähteenmäen ylivoima jatkui, Salmiselle viikonlopun toinen kakkostila

Lähteenmäen ylivoima jatkui, Salmiselle viikonlopun toinen kakkostila

Rata-autoilun SM-sarjan Seinäjoen osakilpailun toisen kisapäivän V8 Thunder-luokan osakilpailu ajettiin sadekelissä. Startissa ylivoimainen pistejohtaja Toni Lähteenmäki sai pidettyä paikkansa. Milla Mäkelä otti edellispäivän tapaan huippulähdön ja nousi Petri Ortjun ohitse toiseksi. Mutta jo ensimmäisen kierroksen aikana Ortju kuittasi paikkansa takasin. Antti Punkari puolestaan pyörähti ensimmäisessä mutkassa. Milla Mäkelä joutui alkumatkasta tiukoille Harri Salmisen kanssa. Mäkelä ja Salminen ajoivat pitkään rinta rinnan ja Salminen nousi kolmanneksi. Alkukierroksilla Salminen kiristi Orjun ohi.

Lähteenmäki ajoi ylivoimaiseen voittoon ennen Salmista, Ortjua ja Milla Mäkelää. Punkari nousi kisan kuluessa viidenneksi. Paavo Hietala oli kuudes ennen Vesa Mäkelää. Jarkko Tähtinen joutui keskeyttämään tekniikkaongelmaan.

– Taas oli vaikeuksia irtautua viivalta, mutta shikaanissa pääsin ohitte. Harri sitten pääsi kuittaan matkan varrella. Työvoitto oli tämä kolmostila, kertoi Ortju.

– Kisahan oli helppo, kun selvisi siitä alkukierroksesta. Jarrutuksen oli vähän liposia alkuun, tuumaili viikonlopun toisen kakkostilansa ajanut Salminen.

– Sai aika lailla omassa rauhassa ajaa. Se on helpompi ajaa tuollaista noin 90-pinnaista kyytiä kuin sitä kuuluisaa mummoa kirkkoon. Pysyy vähän tatsi ajamiseen. Jarrutuspaikat vaan varovasti ja kruisailua. Tottakai olisi aina kivempi, jos olisi vähän enemmän kilpailua, kertoi maksipistein kautta jatkava Lähteenmäki. Akaalainen on jo hyvin lähellä varmistaa itselleen 11. SM-kullan.

– Toinen kisalähtö ajettiin sateessa ja myönnän, että sijoituksista taistellessa annoin vähän helpolla periksi, mutta sovittiin tiimin kanssa että pelataan varman päälle, tuodaan pisteet kotiin ja pidetään auto ehjänä. Neljäntenä maalissa ja hyvä pistepotti taskuun. Nyt alkavalle kesätauolle lähdetään tukevasti sarjan kakkospaikalla, mikä olikin meidän päätavoite tälle viikonlopulle, kertoi Milla Mäkelä.

Kuva: Lauri Airismeri / Airismedia

Lähteenmäen ylivoimaa Vauhtiajojen ensimmäisessä osakilpailussa

Lähteenmäen ylivoimaa Vauhtiajojen ensimmäisessä osakilpailussa

Rata-autoilun SM-sarjan kolmas kisaviikonloppu käynnistyi 16.7. Seinäjoella. Vauhtiajojen ensimmäisenä kisapäivänä V8 Thunder-luokka ajoi aika-ajot ja yhden osakilpailulähdön.

Aika-ajoissa pistejohtaja Toni Lähteenmäki oli selvästi joukon nopein. Petri Ortjun paras noteeraus oli 1.759 hitaampi ja Milla Mäkelä oli hieman yli kaksi sekuntia Lähteenmäkeä hitaampi.

Lauantain osakilpailun startissa parhaimman lähdön otti Milla Mäkelä, joka ohitti lähtösuoralla Ortjun. Lähteenmäki sai pidettyä kärkipaikkansa ja karkasi heti useamman sekunnin päähän. Takana Paavo Hietala nappasi ensimmäisissä mutkissa kaksi päänahkaa ohittamalla Vesa Mäkelän ja Antti Punkarin.

Lähteenmäen ajaessa omassa yksinäisyydessään Ortju painosti tiukasti Milla Mäkelää. Kilpakaksikko otti lopulta osumaa toisiinsa ja Mäkelä ajautui leveäksi pudoten neljänneksi. Ortju otti kakkospaikan ja Salminen nousi kolmanneksi. Muutamalle viimeiselle kierrokselle sade kasteli rataa ja liukkauden takia kuskien täytyi ajaa erittäin varovasti. Ortjun jarrutus meni pitkäksi ja Salminen nousi ohitse. Maaliin tultiin järjestyksessä Lähteenmäki, Salminen, Ortju, Milla Mäkelä, kotikisaansa ajanut Antti Punkari ja Paavo Hietala. Vesa Mäkelä keskeytti ulosajoon kisalähdön puolessa välissä. Jarkko Tähtinen ajoi ulos aika-ajoissa eikä päässyt mukaan lauantain osakilpailuun.

Lähteenmäki otti selvällä erolla kauden viidennen voittonsa eli jatkaa edelleen puhtaalla pelillä. – Alkuun omaa ajoa ja kattelin, että rengaspaineet pysyy kohdallaan ja kaikki on ok. Lopussa ajettiin mummoa kirkkoon. Makee baana. Kiitos järjestäjälle. Täällä on kyllä mukavaa ajaa, Lähteenmäki kertoi.

– Loppua kohden vähän parani. Muutamassa kohdassa oli liukasta, tuumaili puolestaan kauden parhaan sijoituksensa ottanut Salminen.

– Lippulähetys pääsi yllättämään ja öljyä oli radalla. Ajettiin Millan kanssa muutama kierros peräkanaa ja sitten tuli pieni osuma. Harmi juttu. Sitten myöhemmin jarrut meni lukkoon ja Harri pääsi ohitse. Täytyy olla kuitenkin tänään tähän tyytyväinen, Ortju kertoi.

Päivitys 17.7.: Ortjulle tuomittiin myöhemmin aikasakko, minkä ansiosta Milla Mäkelä nousi lauantain osakilpailun kolmanneksi. Ortju oli näin tuloksissa neljäs.

Sunnuntaina V8 Thunder-luokka ajaa osakilpailulähdön alustavan aikataulun mukaan klo 14.

Kuva: Lauri Airismeri / Airismedia