V8 Thunder-luokan SM-pistetaistelu jatkuu tulevana viikonloppuna, kun Finnish Racing Championship sekä Rata SM -sarjat kilpailevat 11.-12.8. Virossa Pärnun Porsche Ringillä perinteikkäässä Estonian Grand Prixissä. Harjoitukset ja aika-ajot ajetaan perjantaina ja kisalähdöt lauantaina. V8 Thunder-luokan ensimmäinen kisalähtö ajetaan lauantaina klo 14:15 ja toinen lähtö klo 17:15.

Alkukaudesta on nähty Emil Westmanilta vakuuttavia suorituksia. Viime vuoden mestarin Toni Lähteenmäen autolla ajava kokkolalainen on vienyt nimiinsä kaikki neljä alkukauden kisalähtöä. Paluun kotimaan radoille tehnyt Jonne Rautjärvin on ajanut joka kisassa maaliin kakkosena ja on näin myös SM-pistetilanteessa toisella tilalla. Kolmospaikasta onkin käynnissä tiukka vääntö. Miko Kiminki, Petri Ortju ja Milla Mäkelä ovat 13 pisteen sisällä toisistaan.

Kuljettajat odottava mielenkiinnolla Parnun kisaa. – Alkukausi ei ole käynnistynyt aivan odotuksien mukaisesti. Kemorassa oltiin kuitenkin jo hiukan paremmassa vauhdissa, josta on nyt hyvä jatkaa kohti Pärnua. Pärnun Estonian GP:hen on aina hienoa lähteä kilpailemaan, sillä puitteet ovat hyvät ja kisaviikonloppu on kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty ja yleisöäkin on aina ollut mukavasti paikalla. Aina kun kilpailutapahtumassa laitetaan V8 tulille ja kypärän visiiri lasketaan alas, lähdetään hakemaan parasta mahdollista vauhtia ja lopputulosta. Minimitavoitteena on ajaa palkintopallille, mitalitaistelussa viihtyvä Petri Ortju kertoo.

– Viron kilpailua odotan innolla, mutta luulen että se tulee olemaan minulle haastavin viikonloppu kaudella. En ole ikinä käynyt radalla, joten olen hieman muita jäljessä radan tuntemuksessa. Tavoitteena Virossa on ajaa ehdottomasti podiumille ja jatkaa taistelua sarjapisteistä. Vauhdillisesti matka on vielä pitkä kärkiaikoihin, mutta uskon että kehitymme koko ajan tiiminä lisää. Jospa Virossa oltaisiin taas lähempänä kärkikaksikkoa. Toivottavasti saisin myös tasaisen hyvät pisteet molemmista lähdöistä, tuumailee puolestaan Miko Kiminki.

SM-pistetilanne:

Emil Westman 100p
Jonne Rautjärvi 80p
Miko Kiminki 58p
Petri Ortju 50p
Milla Mäkelä 45p
Jarkko Tähtinen 30p
Miikka Mäkelä 26p
Antti Punkari 26p
Vesa Mäkelä 19p
Ilmari Wallo 18p
Harri Komu 16p
Lasse Yrjänä 8p
Paavo Hietala 5p
Aleksi Siironen 3p

Viralliset Mtec Masters Trophy -pisteet

Petri Ortju 40p
Antti Punkari 26p
Ilmari Wallo 24p
Harri Komu 18p
Lasse Yrjänä 8p
Paavo Hietala 4p

Rata SM -kalenteri 2023

10.6. Botniaring Rata SM
8.7. Kemora Rata SM
11.-12.8. Pärnu, Viro FRC + Rata SM
16.-17.9. Ahvenisto FRC + Rata SM
30.9. Alastaron (Long) Rata SM

Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK