Alastaron moottoriradalla 12.-13.9. käyty Rata SM -sarjan vuoden 2020 päätösosakilpailu tarjosi tiukkaa taistelua. Kahden osakilpailun mittaisen kauden suomenmestaruutta pääsivät juhlimaan V1600-luokassa Oskar Dahlbacka, Legendseissä Veli-Pekka Karttunen, BMW Xtreme -luokassa parivaljakko Juho Siekkinen ja Jere Kalliokoski, ja V8 Thundereissa Toni Lähteenmäki.
V8 Thundereissa Lähteenmäestä mestari
– ”hyvät fiilikset voittaa historian ensimmäinen suomenmestaruus”
Kolmannesta ruudusta viikonlopun viimeiseen kisaan startannut Toni Lähteenmäki ajoi lähdön voittoon, samalla varmistaen itselleen suomenmestaruuden 28 pisteen erolla Henri Tuomaalaan, jonka kilpailu keskeytyi tekniseen vikaan. Keskeytyksestä huolimatta, Tuomaalan pisteet riittivät pitämään hopeasijan. Kolmanneksi SM-pisteissä ajoi Jonne Rautjärvi.
- Totta kai hyvät fiilikset voittaa luokan historian ensimmäinen suomenmestaruus ja samalla uran kahdeksas mestaruus, Lähteenmäki hehkutti.
- Oli todella hyvää vääntöä Talvitien ja Tuomaalan kanssa koko viimeisen kilpailun. Onnistuin nousemaan lähdössä Tuomaalan ohi toiseksi ja toisella kierroksella kärkeen ohi Talvitien. Ehdin jo repiä hiukan eroa taaksepäin, kun Tuomaalalta ilmeisesti petti vetoakseli ja joutui keskeyttämään. Olisi ollut 100 kertaa siistimpi voittaa ajamalla, eikä toisen teknisen vian takia, mutta motorsport on välillä tämmöistä, Lähteenmäki päättää.
Huomiotta ei voi jättää Sami Talvitietä, joka voitti eilisen kilpailulähdön ja sijoittui tämän päivän kilpailussa toiseksi. Talvitie ei ollut mukana kauden ensimmäisessä osakilpailussa, mutta tästäkin huolimatta hän ylsi SM-pisteissä hienosti neljänneksi.
V8 Thundereiden SM-pisteet
- Toni Lähteenmäki 86p
- Henri Tuomaala 58p
- Jonne Rautjärvi 47p
Kaikki luokan pisteet täällä
Kaikki kauden 2020 pisteet löydät täältä.
Kilpailun virallisen kuvagallerian löydät täältä.
Kuva: Pertti Kangasniemi / AKK