Kotimainen Finnish Racing Championship -rata-autosarja eli tutummin rata-SM-sarja käynnistyy tulevana viikonloppuna Kemoran moottoriradalta Vetelistä. Vetelin UA:n ja Ylivieskan UA:n järjestämä kilpailu avaa viiden osakilpailun kauden, jossa jaetaan kauden päätteeksi Suomen mestaruudet neljässä luokassa, CUP-tason mestaruus yhdessä, sekä kansallisen tason mestaruuksia neljässä luokassa.

Yksi SM-luokista on näyttävä V8 Thunder-luokka, jossa Suomen mestaruutta lähtee puolustamaan Kokkolan Emil Westman. Kirittäjikseen Camaro-kuljettaja saa mm. viime kauden SM-pronssimitalistin Miko Kimingin Joensuusta, SM-pistenelosen Milla Mäkelän Rantsilasta, MTEC Masters -palkinnon viime vuonna voittaneen Petri Ortjun Tampereelta, sekä luokan ainoan Audin viivalle tuovan Mika Mäkisen. Uutena kasvona luokassa nähdään keltaisella Mercedes-Benzillä Petri Mäkelä.

Luokan sisäisestä Mtec Masters Trophy-tittelistä kisaavat yli 50-vuotiaat pilotit. Jokaisessa osakilpailussa tullaan palkitsemaan niin kokonaiskisan kärkikuskit, kuin myös Mtec Masters Trophy -voittaja.

Avausosakilpailussa Kemorassa aika-ajot ajetaan perjantai-iltana. Kaksi kilpailulähtöä on ohjelmassa lauantaina.
Kilpailun aikataulu: https://finnishracingchampionship.fi/wp-content/uploads/2024/05/FRC-Aikataulupdf-2.pdf

FRC Kemoran livelähetys on seurattavissa Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalta.
https://www.youtube.com/c/moottoriurheilutv

V8 Thunder-kuljettajat kauden avausosakilpailussa
3 Paavo Hietala, NNSB, Chevrolet Camaro
9 Miko Kiminki, LapinlAU, Chevrolet Camaro
66 Harri Komu, FHRA, Chevrolet Camaro
15 Milla Mäkelä, RuFK, Mercedes Benz C63 AMG
63 Petri Mäkelä, TamUA, Mercedes Benz C63 AMG
16 Mika Mäkinen, HyUA, Audi Coupe GT
38 Petri Ortju, TamUA, Mercedes Benz C63 AMG
55 Antti Punkari, EPUA, Chevrolet Camaro
7 Jarkko Tähtinen, AAU, Ford Mustang
13 Ilmari Wallo, EMSC, Chevrolet Camaro
92 Emil Westman, KokUA, Chevrolet Camaro
75 Lasse Yrjänä, NuUA, Chevrolet Camaro

FRC 2024 osakilpailut
25.-26.5. FRC Kemora, Veteli
8.-9.6. FRC Ahvenisto, Hämeenlinna
6.-7.7. FRC Botniaring, Jurva
10.-11.8. Estonian Grand Prix, Pärnu, Viro
14.-15.9. FRC Alastaro, Virttaa